Uutta väyläohjaustekniikkaa Turun Hansaan

18.11.2019

|

Uutinen


Hansakortteli eli tuttavallisemmin Hansa on kauppakeskus Turun ydinkeskustassa Kauppatorin laidalla. Yli 130 liikkeellään se on Turun suurin kauppakeskus, ja keskuksessa kävi ostoksilla vuonna 2017 noin 12,4 miljoonaa asiakasta. Hansan myynti oli 227 miljoonaa euroa vuonna 2017. Samassa rakennuksessa, kauppakeskuksen länsipäässä, on Stockmannin Turun-tavaratalo.

Kauppakeskus on rakennettu kuuden aiemmin muussa käytössä olleen rakennuksen sekä kahden uuden rakennuksen sisälle, ja näiden väliin on rakennettu koko korttelin kattava lasikatto. Hansa on suosittu kohtauspaikka ja siellä on mahdollista järjestää pieniä tapahtumia, kuten musiikki- tai muotiesityksiä.

Hansakorttelissa on käynnissä mittavat uudistustyöt, jotka ajoittuvat pääosin vuosille 2018-2020.

Jo kartoituskäynnillä selvisi, että työ tulee olemaan meidänkin osalta haastava, koska vanhimmat rakennukset ja järjestelmät olivat 1980-luvun puolivälistä ja arkkitehtuuri erittäin sokkeloista. Kerroksia oli yhteensä 5 ja keskimääräinen kerrospinta-ala noin 39 000 m2. Näkymää hallitsevat massiiviset lasikattorakenteet (Hansatorin lasipyramidit) ja avattavien savunpoistoluukkujen määrä on myös poikkeuksellisen suuri.

Kohteessa otettiin ensimmäistä kertaa Kera Groupin historiassa käyttöön RZN43XX-E keskuksen tulevaisuudessa korvaavaa CPS-M keskuksia, joissa on uutta ACB-väylätekniikkaa luukkujen ohjaukseen. Uusi tekniikka vaikutti merkittävästi erikoismallisten avaajien kaapelointiin ja avaajista tuli uuden tekniikan avulla osoitteellisia.

Keskuksen Modbus-väyläohjaus mahdollistaa saumattoman kytkennän uusimpiin kiinteistövalvontajärjestelmiin ja monipuolisempia ohjausmahdollisuuksia esimerkiksi tuuletuksen osalta. Savunpoiston laukaisukeskuksia meni yhteensä 5 kappaletta ja kahden avaajan pareja noin 120 kappaletta.

Keskukset vaihtelivat kokoonpanoiltaan 1 linjaisesta 3 linjaisiin keskuksiin, jotka ohjaavat 1 - 23 luukun ryhmiä. Omalla varavoimalla (NSV 401) varustetut keskukset ohjaavat 230Vac toimilaitteita. Ryhmien laukaisu tapahtuu joko painikkeelta tai sitten SPOKilta, joita tulee yhteensä 3 kappaletta.

Alun perin koko painovoimaisen savunpoiston projekti oli jaettu Keran osalta kahteen tilaukseen, jossa tilat olivat jaettu Stockmann / kaikki muut. Myöhemmin tilaaja halusi, että tilaus jaetaan vielä pienempiin osiin kiinteistöyhtiöiden mukaan, joita tulikin jyvityksen jälkeen lopulta yhteensä 6 kappaletta.

Automaation näkökulmasta sekä asennukset että logistiikka on sujunut erinomaisesti ja tekniikka on toiminut hyvin. Suuria yllätyksiä ei ole ilmennyt projektin edistyessä. Kartoituskäynnin jälkeen on teknisen tuen ominaisuudessa osallistuttu puhelimitse pariin suunnittelupalaveriin esimerkiksi kaapeloinnin haastieden selvittämiseksi tilaajan suuntaan. Oikein tehtyyn kaapelointiin on mukavampi asentaa laitteistoa.

A-insinööreiltä saadun palautteen mukaan he ovat erittäin tyytyväisiä, että valitsivat Keraventin yhteistyökumppanikseen.